Mosaiikkien historia ja erityispiirteitä/History and Features

KRISTILLISEN MOSAIIKKITAITEEN KEHITTYMINEN

 

MESOPOTAMIA noin 4000 eKr.

Kuva 1 Piirrosmalli savipuikoin vahvistetusta saviseinästä Mesopotamiassa noin 2000 eKr. Piirros Tuulikki Likitalo
Kuva 2 Mosaiikein päällystetty lipas Urista Mesopotamiasta, 2600 eKr., British Museum, kuva Tuulikki Likitalo
Mosaiikein päällystetty lipas Urista Mesopotamiasta, 2600 eKr., British Museum, kuva Tuulikki Likitalo.

Varhaisimmat mosaiikit on tehty 4000 eKr. Sumerissa (nyk. Irakin valtio). Rakennusten seinät vahvistettiin ja samalla myös koristeltiin painamalla tuoreeseen savipintaan noin 7cm pituisia savipuikkoja. Puikkojen päät oli väritetty erilaisilla maaväreillä. Kuva 1.

Mosaiikeilla on myöhemminkin ollut tärkeä tehtävä seinäpintojen vahvistajina. Niiden perusluonteeseen kuuluu olla osa rakennuksen arkkitehtuuria. Mesopotamiasta on löytynyt myös esineitä ja pylväitä, joiden pinta on koristeltu mosaiikeilla. Materiaaleina on käytetty helmiäistä, kalkkikiveä ja lapislatsulia. Kuva 2.

 

ROOMAN VALTAKUNTA 500 eKr.- 300 jKr.

 

Opus barbarikum tekniikalla vuonna 2007 tehty mosaiikki.
Lattiamosaiikki,Halicarnassus Turkki, 300-luku, British Museum, kuvaTuulikki Likitalo
Lattiamosaiikki, Utica Tunisia, 100-luku, British Museum, kuva Tuulikki Likitalo

Taito tehdä mosaiikkeja tuli idästä Rooman valtakunnan alueelle ensimmäisinä vuosisatoina ennen ja jälkeen ajanlaskumme alkua. Antiikin ajan vanhimmissa mosaiikeissa käytettiin jokien ja meren rannoilta kerättyjä, veden hiomia kiviä. Tämä tekotapa sai nimen  opus barbaricum.  Tällä tekniikalla mosaiikkeja tehdään vielä nykyäänkin.

Mosaiikkitekniikan seuraavassa kehitysvaiheessa mosaiikkipaloja alettiin lohkoa ja muotoilla työkaluilla. Tämän seurauksena mosaiikkitöiden pinta muodostui tasaisemmaksi. Ääriviivat ja sisäiset muodot täsmentyivät. Värimaailma monipuolistui. Tämä Antiokiassa 300-luvulla syntynyt tekniikka on saanut nimen opus vermiculatum.  Nimi tulee latinan sanasta vermiculum, mato, toukka, koska mosaiikin pinta rakentuu pienten palojen muodostamista riveistä. Rivit luovat mielikuvan toukan hitaasta liikkeestä. Materiaaleina käytettiin pehmeää, helposti lohkeavaa kalkkikiveä ja  kovia kivilajeja, esimerkiksi  graniittia, obsidiania, malakiittia, puolijalokiviä, lapislatsulia ja jaspista.

MOSAIIKIT KRISTILLISESSÄ TAITEESSA 300-luvusta lähtien

 

Kristinusko tuli Rooman valtakunnan ainoaksi hyväksytyksi uskonnoksi Konstantinos Suuren vaikutuksesta 300-luvulla. Rooman valtakunnan alueella, Välimeren molemmilla puolilla mosaiikkeihin tulivat kristilliset aiheet. Uusien kirkkorakennuksien koristeluun käytettiin runsaasti mosaiikkeja. Aluksi kristilliset ja hellenistiset aiheet esiintyivät kirkkojen seinillä ja katoissa toinen toisiinsa kietoutuneina. Ensimmäisiltä kristillisiltä vuosisadoilta nykypäivään on säilynyt mosaiikein koristellut mausoleumit Santa Constanza 300-luvulta Roomassa ja Galla Placidia  400-luvulta Ravennassa.

Ravenna oli Rooman valtakunnan läntisen alueen pääkaupunki 400-luvusta 700-luvulle saakka. Tuolta ajalta nykypäivään kaupungissa on sälynyt 8 kristillistä rakennusta, joiden sisäseinät on koristeltu upein mosaiikein.  Ravennan Sant Apollinare in Classe kirkon apsismosaiikissa 500-luvulta kuvan tyyli lähentelee jo ikonitaiteelle tunnusomaista merkinomaisuutta.

Ikonitaide ja sen myötä kristillinen mosaiikkitaide kohtasi suuren vastoinkäymisen 700-luvulla. Silloin syntyi ikonit kieltävä liike, ikonoklasmi. Se kesti aina 800-luvun puoleenväliin saakka. Mosaiikkeja rikottiin ja peitettiin laastilla. Uusia mosaiikkeja ei tehty. Tuona aikana pohdittiin syvällisesti, voiko ikoneja olla vai ei. Lopulta ikonin kunnioittaminen palautettiin.

Ikonoklasmin tulikasteen jälkeen, 900-luvulle tultaessa olivat valmiina säännöt, joiden mukaan ikoneja voi valmistaa. Syntyivät myös määritelmät, mitä ja miten saa ja voi kuvata.

Mestarillisia mosaiikkeja 1000-luvulta on nähtävillä tänä päivänä Pyhän Sofian katedraalissa Kiovassa, Torcellon katedraalissa Venetsiassa ja Osios Loukaksen, Daphnin ja Nea Monin luostarien kirkoissa Kreikassa.

Hagia Sofian mosaiikeissa 1200-luvulta ja Choran kirkon mosaiikeissa 1300-luvulta Istanbulissa  on saavutettu taiteellisessa, psykologisessa ja henkisessä mielessä ilmaisun huippu. On saavutettu sisäinen hiljaisuus. Toteutus on hieno, mutta tästä pidemmälle hienostelussa ei pitäisi mennä. Ikonitaiteen tarkoitus ei ole esittää hienoja taitoja, vaan saattaa katsoja mietiskelyn tilaan.

Santa Maria in Trastevere, Rooma, 1200-luku, kuva Henna Hietainen
Pyhä Johannes Edelläkävijä, Israel, kuva Hannele Roponen

RENESANSSIN AJATTELUTAPA JA MOSAIIKKITAIDE 1400-luku

 

Renessanssi 1400-luvulla toi muutoksen taidekäsitykseen. Leon Battista Alberti, 1400-luvulla elänyt  italialainen taidemaalari, runoilija, kielitieteilijä, filosofi, muusikko ja arkkitehti on maininnut:”Taide on ikkuna maailmaan”. Taulut ja kuvat olivat kuin tieteellisiä tutkielmia maailmasta sellaisena kuin ihmissilmä sen näkee. Haluttiin luoda illuusio kolmiulotteisesta kuvasta. Syvyysvaikutelma luotiin kuvaan ottamalla käyttöön perspektiivi, jossa katoamispiste on kuvattavan kohteen takana horisontissa. Tämä maailman tarkastelutapa sotii voimakkaasti sitä maailmankatsomusta vastaan, jota ikoni edustaa. Ikoni on ikkuna henkiseen maailmaan, joka ei ole aikaan tai paikkaan sidottu. Tasopinnalle tehdyllä ikonilla on kaksi ulottuvaisuutta, leveys ja korkeus. Kolmas ulottuvaisuus syntyy kuvan katsojassa.

Renessanssin ajatustapa vaikutti ikonitaiteeseen ja tulee esiin niin väreillä maalatuissa, kuin mosaiikkitekniikalla tehdyissä ikoneissa. Mosaiikin tekijät alkoivat imitoida maalaustaidetta, ikään kuin mosaiikkipalat olisivat maalia, jolla sivellään väripintoja. Enää ei annettu sijaa mosaiikin materaalin ominaispiirteille.

Merkkejä tästä ajattelutavan muutoksesta on näkyvissä jo 1200-luvulta peräisin olevissa mosaiikeissa Santa Maria in Trastevere kirkossa Roomassa.

Yllä olevassa Pyhää Johannes Edelläkävijää kuvaavassa mosaiikissa on yritetty saada aikaan kankaan illuusio ja muoto. Hahmo seisoo ikään kuin maan pinnalla, perspektiivissä. Siitä huolimatta teoksessa on kultainen litteä tausta, josta kuvahahmo ponkaisee irti. Koko mosaiikin ilme on muuttunut. Ennen se oli osa seinää. Tässä se ei ole enää sitä, vaan tilalle on tullut syvyysvaikutelma.

PAIKKOJA, JOISSA NYKYPÄIVÄNÄKIN  ON NÄHTÄVILLÄ MOSAIIKEIN KORISTELTUJA KIRKKOJA BYSANTTILAISEN MOSAIIKKITAITEEN HUIPPUKAUDELTA




MOSAIIKKITAITEEN ERITYISPIIRTEITÄ   Features of the Mosaic Art

 

Mosaiikki - kiven, lasin ja taiteilijan vuoropuhelu

 

MATERIAALIEN MERKITYS IKONIN VALMISTAMISESSA

Kristus, munatempera puulle, ikoni ja kuva Tuulikki Likitalo
Kristus, kultakirjontaikoni, Olga ja Nadeshda Osipova, kuva Tuulikki Likitalo
Teofania, metalli-ikoni, yksityiskokoelma, kuva Tuulikki Likitalo
Kristus, puukaiverrusikoni, Pirkko Itkonen, kuva Tuulikki Likitalo
Kristus, kaiverrus norsunluulle, Espanja, 500-luku, Musée de Cluny
Pariisi, kuva Tuulikki Likitalo
Kristus, mosaiikki- ikoni, ikoni ja kuva Juri Jarin

 

Ikoneja valmistetaan monista eri materiaaleista.  On kysymyksessä sitten puulle mineraaliväreillä munatemperatekniikalla maalattu ikoni, silkki ja kultalangoilla ommeltu ikoni, puuhun tai luuhun kaiverrettu ikoni, valutekniikalla tehty metalli-ikoni tai mosaiikki-ikoni, materiaalit tuovat omat vaikutuksensa työhön. Ikonin valmistaminen on kuin vuoropuhelua taiteilijan ja materiaalin välillä

 

 

 

MOSAIIKKIMATERIAALIEN OMINAISPIIRTEITÄ

 

Mosaiikeissa vähintään yhtä tärkeää kuin materiaalin väri on materiaalin muut ominaisuudet, kovuus, tiheys, pintarakenne ja valon heijastuskyky. Taiteilijan on hyvä oppia tuntemaan näitä ominaisuuksia. Niiden vaikutus työn lopputulokseen on suuri.

Mosaiikin yhteydessä voidaan puhua materiaalien energisyydestä ja kuinka ne eroavat toinen toisistaan. Kulta on hyvin voimakas ja energinen materiaali. Samoin voimakkaasti valoa heijastava lasi. Luonnon kivistä kovat kivilajit, esimerkiksi graniitti, ovat energialtaan voimakkaampia kuin pehmeät kivilajit, esimerkiksi  kalkkikivet. Huokoisesta ja pehmeästä keraamisesta materiaalista tehty  mosaiikkipinta  on energialtaan vähäinen. On taito osata yhdistellä näitä energioiltaan erilaisia materiaaleja keskenään.

 

MOSAIIKKIPINNAN RAKENTAMISEN ERKOISPIIRTEITÄ

 

VIIVA

Siveltimellä ja väreillä maalatussa ikonissa viivat ovat usein nopeita, ohuita viivoja. Katsoja kiinnittää enemmän huomiotaan väripintoihin kuin viivoihin. Mosaiikissa puolestaan hallitsevat  viivat ja kivirivit. Ne muodostavat koko kuvan rakenteen. Viivat eivät ole ohuita vaan ne ovat selkeästi esillä mosaiikissa.

Mosaiikissa viivat voidaan rakentaa monella eri tavalla. Viiva, jossa palaset on asetettu tasaiseen jonoon kuin junan vaunut, saa katsojassa aikaan aistimuksen nopeasta liikkeestä. Jos viiva on rakennettu niin, että palaset ovat keskenään eri kokoisia ja jotkut palaset tahallisesti asetettu poikittain, viivan liike hidastuu. Tällainen hidas viiva myös yhdistää hakasten tavoin vierekkäisiä alueita. Viivan voi rakentaa raskaaksi laittamalla palat hyvin lähekkäin. Kun palat on asetettu harvaan, tulee viivasta kevyt ja ilmava.

Jumalanäidin mosaiikki-ikoni. Mosaiikki ja kuva Juri Jarin
Hellyyden Jumalanäiti, munatempera puulle, 1800-luku, kuva Marika Minkkinen / Suomen ortodoksinen kirkkomuseo RIISA
Jumalanäidin mosaiikki-ikoni, kastekappeli Balashiha Moskova, mosaiikki ja kuva Juri Jarin

 

MOSAIIKKIPALOJEN KOKO

Mosaiikissa käytetään samassakin työssä keskenään hyvin erikokoisia paloja. Kasvoissa käytetään pienikokoisia ja taustassa ja vaatteissa isokokoisia palasia. Syntyy vaikutelma, että kasvot pakenevat meistä kauemmaksi ja tausta tulee meitä lähemmäksi.  Näin toteutuu ikoneille tunnusomainen ns. käännetty perspektiivi.  Kuva on aktiivinen, jolloin katsojasta tuntuu, että ikoni ottaa hänet syleilyynsä.

MOSAIIKKIPALOJEN ASETTELU

Mosaiikkipinnan eri alueet ovat kuin voimakenttiä. Ne rakennetaan palariveistä, joilla on tietty suunta ja virtaava liike. Näin mosaiikin yksittäisten alueiden sisälle syntyy voimakkaita energiakenttiä, jotka pysäyttävät katsojan tutkimaan.

Kuvan Jumalanäidin mosaiikki-ikonissa sädekehässä kivirivit on aseteltu ympyrän muotoon. Syntyy vaikutelma pyörivästä liikkeestä. Tausta on tehty poikittaisin rivein.

Taustan palat sädekehän ja hahmon vieressä myötäilevät kehää ja hahmoa ikään kuin veteen heitetyn kiven rengasmaisina aaltoina. Tämä hahmon ääriviivoja myötäilevä kivirivi sitoo hahmon ja taustan toisiinsa.

Kun palat asetellaan vieriviereen, saadaan  aikaan tunnelmaltaan painava alue. Jos palat asetellaan niin,  että niiden välille jää pohjamassaa näkyviin, syntyy ilmavampi vaikutelma.

Varsinkin kultaisen taustan rakentamisessa on tärkeää, että kultapalat asetellaan vaihtelevasti hieman kaltevaan asentoon. Näin työn pinta elää ja muuttuu  jatkuvasti riippuen siitä mistä päin valo kohtaa pinnan ja mistä päin työtä katsoo.

Lopputulokseen vaikuttaa myös se, miten syvälle toinen toiseensa nähden mosaiikkipalat on asennettu. Jotkut paloista ovat korkeammalla, toiset syvemmällä. Kun valo kohtaa mosaiikin pinnan, eri tasoon asetetut palat luovat “minivarjoja” pintaan ja tuovat oman panoksensa pinnan elävyyteen eri valaistuksissa.

 

 

MOSAIIKIN RAKENNE PYSÄYTTÄÄ TUTKIMAAN, MEDITOIMAAN                          

Kasvot mosaiikki-ikonissa ovat kuin omia tilojaan, joihin voi syventyä ja upota niitä katsellessaan.

Apostolin pää, yksityiskohta mosaiikista kastekappelissa Balashihassa, Moskovassa, mosaiikki ja kuva Juri Jarin
Yksityiskohta mosaiikista, Arkkipiispan palatsin museo Ravenna, kuva Tuulikki Likitalo
Yksityiskohta mosaiikista, Arkkipiispan palatsin museo Ravenna, kuva Tuulikki Likitalo